9.3.2010

Treenitaukoa ja vanhan uudelleen opettelua

Tammi- ja helmikuu meni melkeinpä ilman treenejä. Kaksi edellistä sunnuntaita ollaan päästy treenaamaan, mutta edellisestä ei paljoa kerrottavaa ollut. Melkeinpä meinasin jo heittää pyyhkeen kehään, kun ei meinannut hommasta tulla yhtään mitään.

Viime sunnuntaina Mango saikin sitten pientä kurinpalautusta ja sitten oltiinkin kilttiä ja hiljaista poikaa! Pitää vaan näköjään minun olla hyvin tiukka. Mango osaa myös draaman esittämisen ja huijasi nytkin osaan treeniporukasta uikutuksellaan. Ohjaaja Riitta kyllä vaan naureskeli, että taitaa pojalla olla näyttelijän lahjoja... :)

Aloitettiin treenit remmin kanssa ja kun sillain meni ok, otettiin remmi pois. Kontakti sattiin hetkittäin toimimaan ja Mango meni esim. kepit aivan loistavasti. Välillä Mangon keskittyminen tosin karkaa täysin ja yleensä täysin ilman syytä. Viimeinen rata meni jopa niin hienosti, että yleisö jännityksen lauetessa - meidän päästyä ehjältä radalta maaliin - nousi ylös hurraamaan.! Yleisö = kolme muuta treenaajaa ;)

Onnistumiset - ne pienen pienetkin - ovat äärettömän tärkeitä, kuten myös treeniryhmän kannustus. Kyllä me taas jaksetaan lähteä ensi sunnuntainakin hakemaan edes sitä jotain pientä onnistumisen tunnetta!