Lunta maassa ja pakkasrajaa hipoen (raja on -10 astetta ja auton mittari näytti -8)ajelimme Vääksyyn. Edelliset treenit olivat jääneet välistä, koska Isänpäivän kunniaksi olimme päättäneet viettää koko päivän perheen kesken. Auto jätettiin käyntiin ja Mango oli odotusajat autossa, eikä katsomossa keräämässä itseään täyteen jännitystä. Tästä otamme käytännön jatkossa josko erossa olo mammasta auttaisi olemaan hieman kiinnostuneempi yhdessä tekemisestä.
Pakkasen ollessa mitä oli, teimme vain kaksi rataa joilla molemmilla oli vain hyppyjä, putkia ja kepit. Tajusin vasta myöhemmin, että lähdin suoraan Mangon kanssa tekemään ilman remmiä ja se jopa toimi!! Jostain kumman syystä mammam kuuntelu oli tällä kertaa jees, vaikka pitihän sitä hieman käydä yleisöä haistelemassa ja pienet "ilo-riehu-juoksut" ottamassa. Niiltä kuitenkin hienosti palauduttiin ruotuun ja toisen radan viimeinen suoritus oli sellaista menoa meiltä molemmilta, että sitä voidaan jo kutsua agilityksi!! WOW! Kyllä se tuntuikin ihan erilaiselta kuin koskaan ennen. Namia toki Mango sai, mutta nyt se jotenkin kuunteli mitä piti tehdä eikä vain juossut namin perässä.
Ylpeä olen eritoten itsestäni, koska omaan maailman lyhyimmän pinnan joka agilityreeneissä vain venyy, venyy ja venyy... Nyt sitten opettelemaan sitä samaa pinnan venyttämistä myös muille elämän osa-alueille ;) Ylpäe olen myös pienestä silkkipojastani, joka jaksaa keskittyä uskomattomiin suorituksiin. Kaikki lähtee kuitenkin minusta ja minun fiiliksestäni. Eikä pidä hetkeäkään aliarvioida ryhmämme muita jäseniä ja ohjaaja Riittaa jotka jaksavat kannustaa, nauraa ja kehua. Iso Kiitos heille!! Tästä on taas hyvä jatkaa talvi kautta :)