Kiireinen töissä käyvä kotiäiti ei meinaa ehtiä kirjoittelemaan joten nyt käsittelemme 30.1. ja 6.2. pidetyt treenit.
30.1. olimme Mangon kanssa hyvissä ajoin paikalla ja hyvä, että oltiin! Ensi töiksemme piti kaivaa reitti varastolta hallin ovelle ja sitten yrittää kaivaa hallin ovet auki, Huh! Alkulämmittely tuli minulla tehtyä siinä. Tehtiin taas lämppäri ja varsinainen rata. Mango toimi ihan hienosti ja hyvillä mielin päästiin kotiin ajelemaan. Pitää kyllä yrittää ehtiä kirjoittamaan edes jotain ylös heti treenien jälkeen, koska nyt kyllä lyö aivot ihan tyhjää. Pahoittelen.
6.2. saatiin taas tehdä hieman lumitöitä, että saatiin hallin ovet auki. Mangon kanssa aloitettiin lämppärillä. Ensimmäinen kierros mentiin tuttuun tapaan remmi kaulassa. Sitten ei enää remmiä tarvittukaan. Mango meni todella hienosti ja olemme päässeet jo niin pitkälle, että koira kuuntelee ja seuraa minua eikä vaan juokse namin perässä. Vaikkakin heti radan jälkeen se kyllä kovasti napittaa suoraan silmiin, et nyt se lihapulla tänne!! Ihana! Mielenkiintoista olisi päästä kokeilemaan alustalle jota ei ole kyllästetty hevosen kakkakikkareilla. Ne tuntuvat olevan nyt ainoa häiriötekijä.
Varsinaiselle radalle saikin sitten ohjaaja ohjeita juosta lujempaa (?!? vielä lujempaa ?!?) eikä saisi jäädä esim. putken toiseen päähän odottelemaan koiraa vaan juosta jo täysiä seuraavalle esteelle. Näin se sitten meni: minä jatkoin vanhaan malliin ja kun meinasin pysähtyä odottelemaan alkoi katsomosta hirveä huuto "Juokse Noora!!" ja sitten juostiin! Tämä kylläkin toimi ja kovaa vauhtia mentiin. Onhan se selvä, että tuo toimii. Mango harvemmin tulee minun luokse pyydettäessä vaikka olisi mitä herkkuja luvassa, mutta perään se kyllä juoksee jos karkuun lähden. Pyrimme siis myös jatkossa soveltamaan Magon "saalistusviettiä" treeneissä. Treenien jälkeen olo oli perinteinen: "väsynyt, mutta niin onnellinen" ja Riittakin vielä sanoi, että syytä ollakin onnellinen :)
Kyllä meistä vielä jotain tulee, uskokaa vaan. Minulla on ainakin usko pieneen silkkitermiittiini - vaikka usko välillä hieman horjuukin. Oikealla tiellä ollaan ja tätä tietä jatketaan kohti ensi sunnuntaita ja katsotaan niitä uusia epiksiä sitten keväämmällä.. ;)