16.9.2009

Kontakti. Kontaktiii.. Kontaaaakkktiiiiii!?!

Sunnuntaina oltiin treenamassa pienellä porukalla, eli vain kolme koirakko mukana. Kontaktitreenit valitettavasti jääneet menneellä viikolla vähälle ja siitähän sitten kärsittiin.

Olen ottanut tavaksi tehdä Mangon kanssa kontaktiharkkoja siinä pihamaalla ennen kentälle menoa. Silloin kyllä löytyy kiinnostusta tehdä vaikka mitä temppuja ja tapitetaan niiiiiiin kovasti meikäläistä! Anti olla kun kentälle päästään niin kaveri huitelee pitkin maneesia haistelemessa (merkkaa onneksi vain, jos on joku muu ryhmäläinen ehtinyt ensin) jokaisen esteen ja kyllä - korvat täysin tukossa. Koiran ohjaajalla loppuu ääni ja happi, kun yrittää saada koiraa innostumaan ja kuuntelemaan. Toivotaan vaan, ettei ryhmän ohjaajalta lopu hermot..

Saatiin me onneksi jotain aikaiseksikin ja Mango yllätti minut täysin! Kahden hypyn sarja, josta käännös kolmannelle hypylle hypylle ja siitä putkeen. Tämän se meni sitten ilman välipalkkausta ja putkesta tultua istui minun eteen odottamaan palkkaa. Kaksi kertaa peräkkäin!! Täh?! Minä siinä katselin, että kenes koira tuo on?

Jotain ollaan siis myös opittu eikä me toivoa olla menetetty. Tuo kontaktin / yhteyden puuttuminen meidän väliltä taitaa olla se isoin ongelma, koska kun se ajoittain löytyy niin sitten mennääääään! Treeniä treeniä.. Uusia esteitä ei tällä kertaa tullut, vaikka se A-estekin sinne roudattiin. Tärkeintä meille on mielekäs yhdessä tekeminen!

Innolla taas ensi sunnuntaita odottelemme ja yritetään ehtiä muutamia kontaktiharjoituksiakin tehdä. Eilen niitä jo tuolla lenkkipolulla muutamia tuli tehtyäkin.. ;)

p.s. niille edellisten treenien "hajuhaitoillekin" löytyi syy, kun ryhmän narttu jäi nyt kolmen viikon treenitauolle juoksujen takia..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti