Riitta oli löytänyt jostain hieman vaativamman radan joka sitten rakenneltiin. Ensimmäinen lämmittely tehtiin Mangon kanssa remmin kassa, että edes hieman pysyi homma hanskassa. Toinen kierros lämmittelyä mentiin jo ilman remmiä ja kyllähän ne vielä muistissa oli - metkut ja kaikki.
Tällä kertaa tehtiin vain yksi treenirata jonka kaikki suorittivat kolmeen kertaan. Rata oli pidempikin kuin normaalisti ja pakkohan sitä oli yrittää. Mangon harmiksi A-estettä ei ollut, mutta puomi mentiin vallan vauhdikkaasti sekä keinu jota Mango kokeili varmaankin vasta kolmatta kertaa. Keinu kyllä pamahteli hienosti tatamiin, mutta ei menoa haitannut. Mango ottaa kontaktit loistavasti! Vielä kun saataisiin kontakti ohjaajaan säilymään kokonaisen radan verran niin sitten meitä ei enää pidättele kukaan eikä mikään!! Kepit meni yllättävän hyvin ja pussin läpi myös hienosti. Tosin Riittaa vielä piti pussin suuta hieman auki, mutta tämä olikin vasta toinen kerta, kun mokomaa kapistusta kentällä on nähty.
Pelkäsin aika paljonkin, että Mango olisi kaiken unohtanut tauon aikana. Ylpeä olen kyllä pienestä pojastani! Omaa saamattomuuttani, että se kontakti ohjaajaan välillä häviää. Töitä töitä ja töitä ja yhdessä tekemistä! Keväällä päästään taas treenaamaan myös omassa pihassa. Nyt odottelemme ensi sunnuntaita ja käymme kaupassa täydentämässä maksavarastot.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti